|
Kansankiihotuksesta syytettyjen Johannes Sipolan ja Toni Jalosen puolustusasianajajat Mika Uunimäki Kari Silvennoinen. Kuva Seppo Lehto Ajan Suunta nettijulkaisu |
|
|
Kansankiihotussyytteet käräjäoikeudessa Tony Jalonen ja Johannes Sipola 4.11.2020 Kuva Seppo Lehto Ajan Suunta. PS katsokaa kuka syytteessä klo 15:00 ;) Allah?
|
Naurettavien stalinististen demlasyytteiden luku kansankiihotussyytteinä 4.11.2020 Johannes Sipolalle ja Toni Jalosella ps-nuorten jäsenille eurovaalien aikaisista julkaisuistaan.
PS-Nuorten Toni Jalonen vasemmalla ja Johannes Sipola oikealla 4.11.2020 syyte kansankiihotus Kuvaaja Lehto Seppo Ajan Suunta
Huuhaa Hölmölän valtakunnan noitakäräjät alkoivat klo 10:00, syytteet yhtä perseestä revittyjä ja keinotekoisia kuin noitavainojen aikaan:
Ohessa kuvia tapahtumasta. Kuvata sai vain alussa.
|
Oikealla Anssi Toivo ja hänestä liki äärivasemmalla tuomas rimpiläinen. Kuva Seppo Lehto
|
Oheisessa kuvassa aamulehden kommunistisia tulkkintoja tekevä tuomas rimpiläinen äärioikeistoa?
Lähtöasetelma: 12. toukokuuta 2019 julkaistussa twiitissä luki: "Äänestä perussuomalaisia, jotta Suomen tulevaisuus ei näyttäisi tältä." Tekstin alla oli Euroopan parlamentin julkaisema kuva tummaihoisesta perheestä, johon oli syntynyt uusi lapsi.
Puolustus kiistää syytteet ja vetoaa twitterin toimintaperusteisiin.
Syytteen hylkäämisperusteet: Väärä foorumi. Kun katsotaan syyttäjän perusteet. Ei olla pirkanmaan tuomiopiirin asia. "Forum connecta" uupuu.
Vakava virhe; syyte täysintonainen reaalimaailmaailmasta. T. Jalonen päivittänyt st franciscossa. 2-rangaistus edellytyksiä ei ole. Vakavat puutteet itse syytteessä.
Ydin: ei olla solvattu ei kiihotettu. Eussa on ja pitää olla oikeus kritsoida euta. Sipolan lakimies yhtyy samoihin syyttämättäjättämisperusteisiin. Js kirjoittanut kommentin. Viestissä ei ko kiihotuspykälän termit täyty. Missä viesti annettu? Yhteys vain kommentti ei voi mieltää millään tavoin kiihottaa solvaavaa.
Sananvapaus; poliittinen lyhyt kommentti.
Syyttäjä tarkistaa: Uusintakäsittelyn vaara. Silvennoinen haluaa käsitellä kerralla.
Syyttäjä perusteli: kun useita niin voidaan valita kenen tahansa perusteell. Valikoitui Saarelaisen kotipaikan per. Oikedenmukaisuusperiaate kustannusten rajoittaminen yhteen oikeuskäsittelyy. Kirjoitettu Suomessa.
Yleisemmin 2009 ps-nuorten eurovaaleissa. Jalonen julkaissut ps nuorten vpj;na twittertilillä. Itse kirjoittanut saatetekstin 18.5.2019. sipola kommentoinnut seuraavana päivänä "tummaihoisia koska eivät ole eurooppalaisia".
Jalosen twiitti poistettu 21.5.2019.
Tulee arvioida kokonaisuutena euparlamenttivaalit kuva + tekstit. Valrakunnansyyttäjä ohjannut tänne. Juridinen asetelma sanavapaus, eit sananvapaus vs vastuu rajoitutukset. Suojaa vähemmistöille erityisryhmille etc. Sitten alkoi bullshit mankelointi 'suvaisemattomuus, viha, solvaus, väkivaltaan lietsominen 'keskittyy vihanlietsontaan'. Turkkilaisia esimerkkejä.
'Herättää vihaa vähemmän perehtyillä henkilöillä'.
Ei tarvitse osoittaa seurausta, tarkoitusta. Riittää että tekijä ymmärtää solvaavansa.
Silvennoinen: Kyse vastamainoksesta. Eu valitsema kuva. Kehotus äänestämään. Syytetyn vastamainos euparlamentin kuvaa vastaan. Ei täyty 'asetettaa näkyville'. Syyttäjän argumenti harhaa, peruslähtökohta väärä.
"Jos tässä nyt jotain solvataan niin Euroopan parlamenttia". Sitä täytyy olla mahdollisuus solvata, sanoi oikeustieteen lisensiaatti Kari Silvennoinen
Sananvapauteen kuuluu oikeus arvostella järjestelmää juridisena tahona. Vrt kommunistiseen diktatuuriin.
Twitteristä ei voi poistaa toisten kommentteja.
Tarkoitus jalosella arvostella. Kohusta havaitsi ' nyt meni metsään' tarkoitus tahallisuus ei täyty.
Vapaudet ylittävät RL:n säädökset.
Johannes Sipolan puolustus Mika Uunimäki asianajaja klo 10:50:
Twitteriin annettu kommentti vs turkkilaiset sananvaustuomiot.
Ei ole leimattu maahamuuttajia rikollisiksi. Ei voinut ymmärtää Lapin piirin pjnä solvaava, vain vastustava kommentti.
Arvosteltu eun valtajärjestelmää maahanmuuttoa.
Syyte pitää hylätä.
Kirjalliaten todisteiden esittely syyttäjä:
Twittertili, kuvakaappaus, tummaihoinen perhe edustaa kuvan henkilöiden kansanrymää 'jottei tulevaisuutesi näytä tältä.
'kohdistuu ihonvärin perusteella' riittää solvauksen näytöksi.
Silvennoinen: puuttuu rikosoikeudellinen kausaliteetti.
Pvm;t ei voinut jalonen tietää mitä kommentoidaan julkaisuun. Siitä on kysymys. Tuomari katsoi mentävän loppulauselma puolelle.
Sipolan lakimies: sipola vain kommentoinut.
Loppulauselmat:
Jalonen sai käsiinsä kuvakaapauksen eurovaalimainoksesta. Ps:n linja vastustaa maahanmuuttoa. Ei voi olla vastuussa mitä toiset kommentoivat.
Pahoitellut julkisesti 'metsään meni'.
Syyttäjä alkoi tivaamaan koska sipolan kommentti poistui? Yritys murentaa julkaisuvastuun väistämistä kommentille.
Tuomari samoun kyseli tarkennuksia kommenttien poistosta.
Sipolan kommentointia 11:09: vuorokeskustelua lakimiehen kanssa.
Mitä seuraamuksia tuli? Käräjäoikeuskutsu. Ps nuorilta lähti tuet.
Syyttäjä edelleen tivaa onko kommentti edelleen? Sipola piti vaikeasti löydettävissä olevana. Ei tunne twitterin toimintaa.
10 min tauko.
11:27 syyttäjä kevensi jalosen vastuuta vain omaan. Mutta edelleen vastuunsa lausumaansa.
Sipolan kommenttivastuu siltäosin kun liitetty jalosen kommenttiin. 'ihonvärinsä perusteella, syntyperän perusteella'.
Kun julkaisunsa tehty niin tarkoitus täyttyy.
Julkaisu levittää suvaitsemattomuutta. Poliitikoilla laajempi vastuu julkaisuistaan.
Syyttäjä katsoo vastuuta korotettavan 70 pvs jaloselle ja 60 pvs sipolalle.
(Jäi karvan epäselväksi alensiko 10€ kummankin päiväsakkojen määrää)
Silvennoinen: korostuu eun vastaisuus julkaisaemalla europarlamentin oman kuvan.
Silvennoinen jakoi 'eun vapausoikeusliitteen' = oikeus arvostella nuorisopiliitikoilla, vapaan yhteiskunnan peruspilareita.
Oikeudelle ei ole määritelty sakin alarajaa.
Tuomari kyseli Tony Jalosen tuloja.
Sipolan lakimies tarkenteli 'viharikoksista'.
Seuraamuksia oli mm valtionavustus leikattiin.
Sipolan tulot 0.
Matkakulut 44€x 2= 88€ (88=Heil Hitler-luku) Käräjäoikeuden ratkaisukin tulossa 2 vk:n päästä 18 päivä marraskuutan 2020 (Jälleen demlajuristien rakastama 18 = AH = Adolf Hitler-lukema lasissa ;)
Stalinismin perinteitä jatkava naurettava huuhaaistunto loppui n. klo 12:00.
Tapahtumat kirjattu kännykkään gmailiin kuuloaistin perusteella ja sieltä siirretty copypasten tähän blogiin kuvia lisäten ko oikeusmurhatapahtumasta.
Poistuessa tervehdin kommunistoimittajana stalinistisista tulkinnoistaan tunnettua tuomas rimpiläistä aamulehden kommariuutisten tekijänä tunnettua "Dasvidanija tavarits" ;) Istuttiin takana vierekkäin ;)
Vastuuvapauslauseke. On kirjattu mitä on kuultu julkisessa "oikeudenkäynnissä".
Kuvaaja kirjaaja tamperelainen valkoisen tulevaisuuden kuntavaaliehdokas Seppo Lehto
-------------
Tampereen / Pirkanmaan käräjäoikeuden tapahtumat hakaristin / vapauden ristin takana olevassa rakennuksessa, kuten oikein on. Nyt vain tuntuu että stalinistit kun ennen torjuttiin, ovat nyt päättämässä "asioista" vahingoksemme.
--------------------