Kalevalanpäivän lausunto viime sodistamme imperialistista-Ryssää eli moskovan oblastia vastaan
Euroopan ja Suomen kannalta olisi ollut paras, kun USA olisi pysynyt poissa viime sodista, eikä asettunut tukemaan Stalinin totalitarismia ja kansojenmurhahallintoa alueriistoineen.
Suomellakin olisi vähintään itsenäisyyden alun alueensa, eikä olisi matu- ja islamongelmaa, eikä muutakaan alkuperäkansamme elinehtoja näivettävää ryssäläisyyttä, eikä bryssäläisyyttä.
Kouluissakin osattaisiin opettaa ja oppia saksaa, eikä Afrikan rap-artistien englantia. Samoin katumme ja päiväkotimme näyttäisivät suomalaisilta, eikä Afrikan ghetoilta.
http://totuus-kommunismista.blogspot.fi
Seppo Lehto Ajan Suunta nettijulkaisu
Maakuntavaaliehdokas 2018, eduskuntavaaliehdokas 2019
------------------------
https://ajan-suunta.blogspot.fi
--------------------------------
Slava Ukraine! Ryssän imperialismin ryssäläisyyden torjunta 1:ksi eurovaaleissa eduskuntavaaleissa. Ajan Suunta, eurovaaliehdokas eduskuntavaaliehdokas Tampere Seppo Lehto-pohdiskelua tervehtimisestä morottamisesta heilaamisesta, sekä kannottoja islamista maahanmuutosta. Ryssän imperialismin alueriistojen palautusten vaatija korkoineen Maahanmuuton ja islamin vastustaja Seppo Lehto opastajanne "Meidän täytyy turvata kansamme olemassaolo ja tulevaisuus valkoisille lapsillemme".
keskiviikko 28. helmikuuta 2018
Kalevalanpäivän lausunto viime sodistamme imperialistista-Ryssää eli moskovan oblastia vastaan
Posted by
Kulttuurihistorioitsija, sotahistorioitsija, yhteiskuntakriitikko ja Ajan Suunta päätoimittaja Seppo Lehto eduskuntavaaliehdokas 2023 Tampereella
at
18.46
Ei kommentteja:
Location:
Tampere, Suomi
Europarlamenttiehdokas 2024 Tamperelainen suursuomalainen Lehto Seppo Huk, moniosaaja ilman taikamattoa omalla valitsijayhdistyslistallaan hakee yhteislistalaisia oheiseen tapaan jollei eräs puolueprojekti laita ehdokkaaksi
https://seppo-lehto-europarlamenttiin1.blogspot.com Eduskuntavaaleissa 2027 Tavoitteena valitsijayhdistysten yhteislistalle maksimissaan 100 eduskuntavaaliehdokasta.
Eroon ilmastohuijauksesta, kehitysapukusetuksesta ja matuinvaasioiden hyväksymisistä
Nopein tapa menestyä eurooppalaisilla olisi irtisanoutua Kioton huijauksesta eli ilmastosopimuksesta, samoin erilaisista "kehitysapu"-maiden titteleillä kulkevien vastuuttomasta avustamisesta = ylipopulaatioiden tukemisesta. On surkuhupaisaa että tuetaan ja annetaan Kiinalle ydinaseimperialistille kehitysapustatus EU:ssa. Itsensä huijaamista. Ongelmat pitää hoitaa paikanpäällä, eikä etänä. Kun annetaan rahaa tilaa ja aikaa erilaisille taikauskonnoille ja heidän aisureilleen ilmastonmuutos ja matuinvaasio huuhaana, niin oikeat asiat jäävät retuperälle tiestöstä terveydenhuollosta alkaen.
Seppo Lehto Ajan Suunta päätoimittaja
keskiviikko 7. helmikuuta 2018
Suomessa ei saa työllä rikastua / vaurastua, eikä selvitä vaikeuksistaan, vaan ulosotto jatkuu hautaan asti, jopa suojaosuuksia rikkoen, toisin kuin toiseuden sotarikollisilla ja elintasopakolaisilla, jotka pääsevät velattomiin asuntoihin ja korkeampaan perustoimeentuloon asyl-sanalla
Suomessa ei saa työllä rikastua / vaurastua, eikä selvitä vaikeuksistaan, vaan ulosotto jatkuu hautaan asti, jopa suojaosuuksia rikkoen, toisin kuin toiseuden sotarikollisilla ja elintasopakolaisilla, jotka pääsevät velattomiin asuntoihin ja korkeampaan perustoimeentuloon asyl-sanalla.
Viite: Lainaus Ilta-Paskasta:
Seppo Lehto Ajan Suunta päätoimittaja Herran Armosta
Väestönvaihdon = maahanmuuton ja islamin sekä kansanmurhamme vastustaja
Viite: Lainaus Ilta-Paskasta:
"Suomalaisista 20 prosenttia on täysin samaa mieltä väittämästä, jonka mukaan Suomessa ei saa rikastua työllä. Jokseenkin samaa mieltä väittämästä on kyselyn mukaan 34 prosenttia suomalaisista. Kysely julkaistiin vuonna 2016. Vastaajina oli 1018 suomalaista, jotka olivat 18-70-vuotiaita"
Seppo Lehto Ajan Suunta päätoimittaja Herran Armosta
-------------------------------------------------------
Posted by
Kulttuurihistorioitsija, sotahistorioitsija, yhteiskuntakriitikko ja Ajan Suunta päätoimittaja Seppo Lehto eduskuntavaaliehdokas 2023 Tampereella
at
12.00
Ei kommentteja:
Location:
Tampere, Suomi
Europarlamenttiehdokas 2024 Tamperelainen suursuomalainen Lehto Seppo Huk, moniosaaja ilman taikamattoa omalla valitsijayhdistyslistallaan hakee yhteislistalaisia oheiseen tapaan jollei eräs puolueprojekti laita ehdokkaaksi
https://seppo-lehto-europarlamenttiin1.blogspot.com Eduskuntavaaleissa 2027 Tavoitteena valitsijayhdistysten yhteislistalle maksimissaan 100 eduskuntavaaliehdokasta.
Eroon ilmastohuijauksesta, kehitysapukusetuksesta ja matuinvaasioiden hyväksymisistä
Nopein tapa menestyä eurooppalaisilla olisi irtisanoutua Kioton huijauksesta eli ilmastosopimuksesta, samoin erilaisista "kehitysapu"-maiden titteleillä kulkevien vastuuttomasta avustamisesta = ylipopulaatioiden tukemisesta. On surkuhupaisaa että tuetaan ja annetaan Kiinalle ydinaseimperialistille kehitysapustatus EU:ssa. Itsensä huijaamista. Ongelmat pitää hoitaa paikanpäällä, eikä etänä. Kun annetaan rahaa tilaa ja aikaa erilaisille taikauskonnoille ja heidän aisureilleen ilmastonmuutos ja matuinvaasio huuhaana, niin oikeat asiat jäävät retuperälle tiestöstä terveydenhuollosta alkaen.
Seppo Lehto Ajan Suunta päätoimittaja
sunnuntai 28. tammikuuta 2018
Kun kansa ajaa itsensä mutainvaasion orjaksi. Kyllä sen huomaa verotuksessa ja katunäkymässä
Presidentinvaalit 2018 olivat raju pettymys: Kusettajajuristi sauli niinistö jatkaa 6 vuotta jollei potkaise tyhjää kesken kautensa
Kun kansa ajaa itsensä mutainvaasion orjaksi. Kyllä sen huomaa verotuksessa ja katunäkymässä, ilman että "taskuun kustaan", lopputulos sama:
Sinä maksat matuinvaasio nauraa leveän ja makoisan ruokapöydän ääressä ja suomalaisista monet jonottavat leipää EU- ja kaupan viimeinen pvm leipinä armonpaloina rännässä ja sohjossa haisten pahalle, kuin "norsun esinhalle" Juicen lauluja muistaen.
Seppo Lehto kulttuurihistorioitsija
Ajan Suunta Nettijulkaisu arjessa ja pyhässä: Suomi suomalaisille!
----------------------------------------------------------------
https://ajan-suunta.blogspot.fi
------------------------------------------------------
Kun kansa ajaa itsensä mutainvaasion orjaksi. Kyllä sen huomaa verotuksessa ja katunäkymässä, ilman että "taskuun kustaan", lopputulos sama:
Sinä maksat matuinvaasio nauraa leveän ja makoisan ruokapöydän ääressä ja suomalaisista monet jonottavat leipää EU- ja kaupan viimeinen pvm leipinä armonpaloina rännässä ja sohjossa haisten pahalle, kuin "norsun esinhalle" Juicen lauluja muistaen.
Seppo Lehto kulttuurihistorioitsija
Ajan Suunta Nettijulkaisu arjessa ja pyhässä: Suomi suomalaisille!
----------------------------------------------------------------
https://ajan-suunta.blogspot.fi
------------------------------------------------------
Posted by
Kulttuurihistorioitsija, sotahistorioitsija, yhteiskuntakriitikko ja Ajan Suunta päätoimittaja Seppo Lehto eduskuntavaaliehdokas 2023 Tampereella
at
23.15
Ei kommentteja:
Location:
Tampere, Suomi
Europarlamenttiehdokas 2024 Tamperelainen suursuomalainen Lehto Seppo Huk, moniosaaja ilman taikamattoa omalla valitsijayhdistyslistallaan hakee yhteislistalaisia oheiseen tapaan jollei eräs puolueprojekti laita ehdokkaaksi
https://seppo-lehto-europarlamenttiin1.blogspot.com Eduskuntavaaleissa 2027 Tavoitteena valitsijayhdistysten yhteislistalle maksimissaan 100 eduskuntavaaliehdokasta.
Eroon ilmastohuijauksesta, kehitysapukusetuksesta ja matuinvaasioiden hyväksymisistä
Nopein tapa menestyä eurooppalaisilla olisi irtisanoutua Kioton huijauksesta eli ilmastosopimuksesta, samoin erilaisista "kehitysapu"-maiden titteleillä kulkevien vastuuttomasta avustamisesta = ylipopulaatioiden tukemisesta. On surkuhupaisaa että tuetaan ja annetaan Kiinalle ydinaseimperialistille kehitysapustatus EU:ssa. Itsensä huijaamista. Ongelmat pitää hoitaa paikanpäällä, eikä etänä. Kun annetaan rahaa tilaa ja aikaa erilaisille taikauskonnoille ja heidän aisureilleen ilmastonmuutos ja matuinvaasio huuhaana, niin oikeat asiat jäävät retuperälle tiestöstä terveydenhuollosta alkaen.
Seppo Lehto Ajan Suunta päätoimittaja
maanantai 23. lokakuuta 2017
Poliittinen poliisi vaikenee Tampereenkin väkivaltahäiriöiden 21.10.2017 todellisista aiheuttajista vasemmistoliiton ja vihreiden anarkisteista
Neitoja, nuorukaisia saapui Skånesta, Tukholmasta ja Norjasta tukemaan suomalaisia mutamätää ja poliittisen poliisin mädätystä vastaan
Trevliga kvinnor, jag tackar:
Marssirivistöt järjestäytyivät ennen klo 12
Die Fahne hoch = Liput korkealle!
Ohessa sanavapausmielenosoitusta kuvanneita Olli Heikkilä ja Junes Lokka alla:
Poliittinen poliisi vaikenee Tampereenkin väkivaltahäiriöiden 21.10.2017 todellisista aiheuttajista vasemmistoliiton ja vihreiden anarkisteista
Ohessa palautteeni Jussi Jaloselle, joka oli ko Vastarinta mielenosoitusta viime lauantailta rapostoinut julkisesti.
Arvon Jussi, en vähättele ("viitsi) aistihavaintoja
Jussi Jaloselle palautetta julkaisuunsa:
Yleensä se on viranomaiset jotka väistävät aistihavaintoja mm "partalapsien" ikäselvitykset epäämällä. Siinä voisi sanoa: "Älkää nyt viitsikö". Tiedät varmaan.
Tiedämme, ettei poliisi aina tarkoitushakuisesti tiedota jos se sotii poliittisen poliisin oppeja vastaan. Tiedämme, että monia tapauksia salataan, kuten kävi syksyn 2015 matuinvaasion raiskaustilastoinneista ymv, joista tarkennuksia kuultiin vasta tässä hiljan keväällä. Omakohtaista kokemustakin on, ei esim yli 10 todistajaa päällekarkauksien todistajina riitä, kun hyökkijä on poliittisesti "vihreä sopivasta maaosasta".
Kenties kulkupuheita on monenlaisia, mutta tämän ratsukonselästä riiston kuulin kulkueessa mielestäni ihan selväjärkisiltä n. 70 v mummeleilta, sekä väitteensä mukaan ko asian nähneiltä itseäni nuoremmilta.
Omaa omakohtaista silminnäkijähavaintoa ei siitä ollut, mutta näin kyllä että vaikka hevoset on koulutettu paukkeeseen niin 2 poliisihevosta joutui säikähteneenä ottamaan muutaman taka-askeleen ja silloin vaarana että joku ruhjoutuu tilanteessa. ( = vaaranaihetttaminen)
Todetaan sitten että asia on riidanalainen, kun ei ole valaehtoisia lausumia. Toki tiedämme että vuosittain vääräänkin valaan todistaneita on.
Kaikenhan voi kiistää, vaikka varpailta ajettaisiin?
Seppo Lehto
Palaan tähän kirjoitukseen ja julkaisuun täydennyksin parhaani mukaan vielä tänään myöhemmin
Ajan Suunta pt. Seppo Lehto verkkojulkaisu
https://ajan-suunta.blogspot.fi
-----------------------------
Aiemmat vastineeni aamusta Jussi Jaloselle:
https://jojalonen.wordpress.com/2017/10/22/smrt-fasizmu/comment-page-1/#comment-1831 tekstiinsä:
Seppo Lehto says:
Ei ne olleet mitään sähikäisiä mitä heiteltiin ratsupoliisien hevosten jalkoihin tai mielenosoitusmarssin joukkoon. Kyllä siinä useammalla korva tinnitti kun kohdalla jysähti.
Seppo Lehto kulttuurihistorioitsija
http://ajan-suunta.blogspot.fi
http://ajan-suunta.blogspot.fi
Seppo Lehto says:
Jäi mainitsematta että ainakin yksi naisratsupoliisi tempaistiin anarkomarkojen toimin hevosensa selästä. Se siitä “vasemmiston paremmasta väkivallasta”
Seppo Lehto kulttuurihistorioitsija
----------------
------------
Posted by
Kulttuurihistorioitsija, sotahistorioitsija, yhteiskuntakriitikko ja Ajan Suunta päätoimittaja Seppo Lehto eduskuntavaaliehdokas 2023 Tampereella
at
11.36
Ei kommentteja:
Location:
Kalevantie 4, 33100 Tampere, Finland
Europarlamenttiehdokas 2024 Tamperelainen suursuomalainen Lehto Seppo Huk, moniosaaja ilman taikamattoa omalla valitsijayhdistyslistallaan hakee yhteislistalaisia oheiseen tapaan jollei eräs puolueprojekti laita ehdokkaaksi
https://seppo-lehto-europarlamenttiin1.blogspot.com Eduskuntavaaleissa 2027 Tavoitteena valitsijayhdistysten yhteislistalle maksimissaan 100 eduskuntavaaliehdokasta.
Eroon ilmastohuijauksesta, kehitysapukusetuksesta ja matuinvaasioiden hyväksymisistä
Nopein tapa menestyä eurooppalaisilla olisi irtisanoutua Kioton huijauksesta eli ilmastosopimuksesta, samoin erilaisista "kehitysapu"-maiden titteleillä kulkevien vastuuttomasta avustamisesta = ylipopulaatioiden tukemisesta. On surkuhupaisaa että tuetaan ja annetaan Kiinalle ydinaseimperialistille kehitysapustatus EU:ssa. Itsensä huijaamista. Ongelmat pitää hoitaa paikanpäällä, eikä etänä. Kun annetaan rahaa tilaa ja aikaa erilaisille taikauskonnoille ja heidän aisureilleen ilmastonmuutos ja matuinvaasio huuhaana, niin oikeat asiat jäävät retuperälle tiestöstä terveydenhuollosta alkaen.
Seppo Lehto Ajan Suunta päätoimittaja
torstai 12. lokakuuta 2017
Facebookin kusiämpäri päässä toimivilla runkkarisensoreilla heittää tosi pahasti. Oheisilla perusteilla jälleen esto eräälle vihreitä suojelusunta-arvoja edustavalle fb-profiilille
Facebookin kusiämpäri päässä toimivilla erilaisilla sosiopaatti runkkarisensoreilla heittää tosi pahasti.
Oheisilla perusteilla jälleen esto eräälle vihreitä suojelusunta-arvoja edustavalle fb-profiilille
Oheisella kansallismielinen suomalainen profiilille 30 vrk esto äsken: Poistimme jotain julkaisemaasi
Vaikuttaa siltä, että nämä julkaisut rikkovat yhteisönormejamme.
Suursuomalainen Lehto Seppo:
Pentti Linkola ja Eero Paloheimo vastustavat rajatonta maahanmuuttoa ja islamia. Tehkää te muutkin niin sekä antakaa kannatustanne Tamyn vaaleissa Seppo Lehdolle ja Olli Heikkilälle 😉 Kiitos / spasiba http://valkoinen-tulevaisuus.blogspot.fi/
Suursuomalainen Lehto Seppo:
Edustamme ympäristöarvot huomioivaa klassista oikeistoliberaalia ajattelutapaa. Tuomme vaihtoehdon valtavirtaiselle vihreälle ajattelulle, jossa ympäristöarvot uhrataan kulttuurimarxismin alttarille
--------------------------------------------------------------
https://ajan-suunta.blogspot.fi
-------------------------------------------
Oheisilla perusteilla jälleen esto eräälle vihreitä suojelusunta-arvoja edustavalle fb-profiilille
Oheisella kansallismielinen suomalainen profiilille 30 vrk esto äsken: Poistimme jotain julkaisemaasi
Vaikuttaa siltä, että nämä julkaisut rikkovat yhteisönormejamme.
Suursuomalainen Lehto Seppo:
Pentti Linkola ja Eero Paloheimo vastustavat rajatonta maahanmuuttoa ja islamia. Tehkää te muutkin niin sekä antakaa kannatustanne Tamyn vaaleissa Seppo Lehdolle ja Olli Heikkilälle 😉 Kiitos / spasiba http://valkoinen-tulevaisuus.blogspot.fi/
Suursuomalainen Lehto Seppo:
Edustamme ympäristöarvot huomioivaa klassista oikeistoliberaalia ajattelutapaa. Tuomme vaihtoehdon valtavirtaiselle vihreälle ajattelulle, jossa ympäristöarvot uhrataan kulttuurimarxismin alttarille
--------------------------------------------------------------
https://ajan-suunta.blogspot.fi
-------------------------------------------
Posted by
Kulttuurihistorioitsija, sotahistorioitsija, yhteiskuntakriitikko ja Ajan Suunta päätoimittaja Seppo Lehto eduskuntavaaliehdokas 2023 Tampereella
at
18.11
Ei kommentteja:
Location:
Tel Aviv, Israel
Europarlamenttiehdokas 2024 Tamperelainen suursuomalainen Lehto Seppo Huk, moniosaaja ilman taikamattoa omalla valitsijayhdistyslistallaan hakee yhteislistalaisia oheiseen tapaan jollei eräs puolueprojekti laita ehdokkaaksi
https://seppo-lehto-europarlamenttiin1.blogspot.com Eduskuntavaaleissa 2027 Tavoitteena valitsijayhdistysten yhteislistalle maksimissaan 100 eduskuntavaaliehdokasta.
Eroon ilmastohuijauksesta, kehitysapukusetuksesta ja matuinvaasioiden hyväksymisistä
Nopein tapa menestyä eurooppalaisilla olisi irtisanoutua Kioton huijauksesta eli ilmastosopimuksesta, samoin erilaisista "kehitysapu"-maiden titteleillä kulkevien vastuuttomasta avustamisesta = ylipopulaatioiden tukemisesta. On surkuhupaisaa että tuetaan ja annetaan Kiinalle ydinaseimperialistille kehitysapustatus EU:ssa. Itsensä huijaamista. Ongelmat pitää hoitaa paikanpäällä, eikä etänä. Kun annetaan rahaa tilaa ja aikaa erilaisille taikauskonnoille ja heidän aisureilleen ilmastonmuutos ja matuinvaasio huuhaana, niin oikeat asiat jäävät retuperälle tiestöstä terveydenhuollosta alkaen.
Seppo Lehto Ajan Suunta päätoimittaja
sunnuntai 8. lokakuuta 2017
Facebookin jutkurunkkarit jaksavat veivata esinahatonta nysäänsä sensuroiden Seppo Lehdon tekstejä julkaisuja
Facebookin jutkurunkkarit jaksavat veivata esinahatonta nysäänsä sensuroiden mm. tamperelaisen Seppo Lehdon tekstejä julkaisuja facebookissa
----------------------------
------------------------
Seppo Lehto Sinimusta viheroikeisto vaalilistalla Olli Heikkilän kanssa yliopistovaaleissa marraskuussa 2017
Ajan Suunta Seppo Lehdon nettijulkaisun päätoimittaja Valkoinen Suomi
https://ajan-suunta.blogspot.fi/
---------------------------
----------------------------
Poistimme jotain julkaisemaasi
Vaikuttaa siltä, että nämä julkaisut rikkovat yhteisönormejamme.
Lehto Seppo
Matuinvaasion vastentahtoinen rahoittaja Seppo Lehto kävi Teiskossa, siinä samalla antoi palaa mietteitä matuinvaasioista ja poliiseista http://musta-tulevaisuus.blogspot.fi http://www.facebook.com/lehto.seppo/posts/10212490920720757
Lehto Seppo
Tilattu apinoille banaaneja johonkin hevonvitun vokkikeskukseen, puhelimessa en saanut selvää oliko kyse Tampereen eläintarhasta vai Korkeasaaresta. Kuulemma valtio maksaa banaanit ja ylöspidon? Eli sinä, minä, hän, me, te, he. Valtion budjetissa yli 8 miljardin vuoto matuinvaasiosta per vuosi ja summa kasvaa. Kuka hyväksyy? Vastatoimenne? Jatkatteko alistumista ilman vastatoimia, perkele? Keksikää jotain kiitos. http://www.facebook.com/photo.php?fbid=10212460511400543&set=a.3069646772869.145408.1014589857&type=3
Lehto Seppo
https://jameshirvisaari.wordpress.com/2017/09/03/398-kasitervehdyskaustin-kertaus/ Kiitämme James Hirvisaarta arvokkaasta panoksestaan sananvapauden saralla. Seppo Lehto http://seppolehto.blogspot.fi
Lehto Seppo
Muistakaa mistä maksatte kun näette käveleviä roskasäkkejä kaduillamme. Huomio muistakaa kaivaa kuvettanne: Kun yhtiöitetään kunnalliset sähkölaitokset, vesiverkostot, niin voi sitä autuutta kun kaikki maksaa vielä enempi. Muistakaa kiittää kepuleita, kokkareita, demareita, jotka alistavat köyhdyttävät kansakuntamme ulkomaalaisten sijoitusyhtiöiden temmellyskentäksi ;) Huomio: Ette euroakaan saa heiltä takaisin ;) Kaikki sujuu Caruna siirtoyhtiön tapaan. Maksakaa saatanan tyhmät lehmät
------------------------
Seppo Lehto Sinimusta viheroikeisto vaalilistalla Olli Heikkilän kanssa yliopistovaaleissa marraskuussa 2017
Ajan Suunta Seppo Lehdon nettijulkaisun päätoimittaja Valkoinen Suomi
https://ajan-suunta.blogspot.fi/
---------------------------
Posted by
Kulttuurihistorioitsija, sotahistorioitsija, yhteiskuntakriitikko ja Ajan Suunta päätoimittaja Seppo Lehto eduskuntavaaliehdokas 2023 Tampereella
at
22.28
Ei kommentteja:
Location:
Jerusalem, Israel
Europarlamenttiehdokas 2024 Tamperelainen suursuomalainen Lehto Seppo Huk, moniosaaja ilman taikamattoa omalla valitsijayhdistyslistallaan hakee yhteislistalaisia oheiseen tapaan jollei eräs puolueprojekti laita ehdokkaaksi
https://seppo-lehto-europarlamenttiin1.blogspot.com Eduskuntavaaleissa 2027 Tavoitteena valitsijayhdistysten yhteislistalle maksimissaan 100 eduskuntavaaliehdokasta.
Eroon ilmastohuijauksesta, kehitysapukusetuksesta ja matuinvaasioiden hyväksymisistä
Nopein tapa menestyä eurooppalaisilla olisi irtisanoutua Kioton huijauksesta eli ilmastosopimuksesta, samoin erilaisista "kehitysapu"-maiden titteleillä kulkevien vastuuttomasta avustamisesta = ylipopulaatioiden tukemisesta. On surkuhupaisaa että tuetaan ja annetaan Kiinalle ydinaseimperialistille kehitysapustatus EU:ssa. Itsensä huijaamista. Ongelmat pitää hoitaa paikanpäällä, eikä etänä. Kun annetaan rahaa tilaa ja aikaa erilaisille taikauskonnoille ja heidän aisureilleen ilmastonmuutos ja matuinvaasio huuhaana, niin oikeat asiat jäävät retuperälle tiestöstä terveydenhuollosta alkaen.
Seppo Lehto Ajan Suunta päätoimittaja
tiistai 5. syyskuuta 2017
Matuinvaasion vastentahtoinen rahoittaja Seppo Lehto kävi Teiskossa, siinä samalla antoi palaa mietteitä matuinvaasioista ja poliiseista

http://musta-tulevaisuus.blogspot.fi Musta tulevaisuus vääristää oikeusturvaamme ja heikentää elintasoamme sekä turvallisuuttamme.
Seppo Lehto Ajan Suunta päätoimittaja Viipuri Tampere
----------------------------------------
https://ajan-suunta.blogspot.fi/
--------------------------------------------------------------
http://musta-tulevaisuus.blogspot.fi Musta tulevaisuus vääristää oikeusturvaamme ja heikentää elintasoamme sekä turvallisuuttamme.
Seppo Lehto Ajan Suunta päätoimittaja Viipuri Tampere
----------------------------------------
https://ajan-suunta.blogspot.fi/
--------------------------------------------------------------
Posted by
Kulttuurihistorioitsija, sotahistorioitsija, yhteiskuntakriitikko ja Ajan Suunta päätoimittaja Seppo Lehto eduskuntavaaliehdokas 2023 Tampereella
at
14.39
Ei kommentteja:
Location:
34260 Teisko, Suomi
Europarlamenttiehdokas 2024 Tamperelainen suursuomalainen Lehto Seppo Huk, moniosaaja ilman taikamattoa omalla valitsijayhdistyslistallaan hakee yhteislistalaisia oheiseen tapaan jollei eräs puolueprojekti laita ehdokkaaksi
https://seppo-lehto-europarlamenttiin1.blogspot.com Eduskuntavaaleissa 2027 Tavoitteena valitsijayhdistysten yhteislistalle maksimissaan 100 eduskuntavaaliehdokasta.
Eroon ilmastohuijauksesta, kehitysapukusetuksesta ja matuinvaasioiden hyväksymisistä
Nopein tapa menestyä eurooppalaisilla olisi irtisanoutua Kioton huijauksesta eli ilmastosopimuksesta, samoin erilaisista "kehitysapu"-maiden titteleillä kulkevien vastuuttomasta avustamisesta = ylipopulaatioiden tukemisesta. On surkuhupaisaa että tuetaan ja annetaan Kiinalle ydinaseimperialistille kehitysapustatus EU:ssa. Itsensä huijaamista. Ongelmat pitää hoitaa paikanpäällä, eikä etänä. Kun annetaan rahaa tilaa ja aikaa erilaisille taikauskonnoille ja heidän aisureilleen ilmastonmuutos ja matuinvaasio huuhaana, niin oikeat asiat jäävät retuperälle tiestöstä terveydenhuollosta alkaen.
Seppo Lehto Ajan Suunta päätoimittaja
keskiviikko 9. elokuuta 2017
Seppo Lehto kritisoi farisealaista monikulttuurisuuden pörssinoteeraattua somekanavaa: Facebook tämän ajan "Die Juden und ihre ljugen"
Seppo Lehto kritisoi farisealaista monikulttuurisuuden pörssinoteeraattua somekanavaa: Facebook tämän ajan "Die Juden und ihre ljugen" Martti Lutheria mukaellen sensuurinsa ja ilmaisunvapauden rajoittamisensa on jo enemmän kuin mikään laki sallii
Esim:
---------------------
------------------------------
Oheinen fb-ryhmä samoin poistettu:
Tämä ryhmä näkyy edelleen ryhmän ylläpitäjille, jotta he voivat muokata nimeä sekä tietoja ja poistaa olemassa olevia julkaisuja. Jos poistat kaiken sellaisen, joka ei ole sallittua Facebookissa, voit pyytää meitä tarkistamaan ryhmän uudelleen. Tarkistamme päivitetyn ryhmän, ja jos ryhmä nyt mielestämme noudattaa käytäntöjämme, aktivoimme sen uudelleen.
----
---------------------
------------------------------
Lehto Seppo
Muistakaa mistä maksatte kun näette käveleviä roskasäkkejä kaduillamme. Ranskassa roskasäkit lentelevät ikkunoista, sitäkö haluamme Suomeenkin?. Huomio muistakaa kaivaa kuvettanne: Kun yhtiöitetään kunnalliset sähkölaitokset, vesiverkostot, niin voi sitä autuutta kun kaikki maksaa vielä enempi. Muistakaa kiittää kepuleita, kokkareita, demareita, jotka alistavat köyhdyttävät kansakuntamme ulkomaalaisten sijoitusyhtiöiden temmellyskentäksi ;) Huomio: Ette euroakaan saa heiltä takaisin ;) Kaikki sujuu Caruna siirtoyhtiön tapaan. Maksakaa saatanan tyhmät lehmät
---
Ajan Suunta nettijulkaisu
Seppo Lehto
--
Esim:
---------------------
Poistimme jotain julkaisemaasi
Poistimme alla olevan julkaisun, koska se rikkoo Facebookin yhteisönormeja:
- Ryssä on ollut aina ongelma, Novgorodinkin hävittivät niin että liki 100 vuodeksi autioitui Iivana julman toimin ja naapurinamme oli tyhjyyttä ennen uusioasutusta keskelle suomalaisasutusta Nevan suistoon
Seppo Lehto
Head ööd! Guten nacht Hyvää yötä kaikille matuinvaasion rahoittajille, miehittäjä-Ryssän ja islamin uhreille- Ex-suurlähettiläs Talvitietä suurempaa miehittäjä-Ryssän desanttia on turha hakea
On syytä miettiä miksi Suomella on sankarivainajia? Miehittäjä-Ryssän imperialismi on riesanamme Nevan suistoa, Karjalaa ja Petsamoa myöden, kuten monilla muillakin euroopan valtioilla on alueita nykyäänkin Ryssän miehittäminä. Ohessa kartta Saksaa koskien:
Putinisteille ja muillekin nisteille kenkää ja pistintä:
Erilaiset putinistit riesanamme: "Eino Mäki" tapaiset fakeprofiilit kylvävät stalinismin valheita keskuuteemme "leningradista ja sen imperialistisesta oikeudesta"; Paskanmarjat, ryssät olisivat voineet lähteä uralille kuten suomalaiset evakkoon, stalin ei päästänyt vaan tapatti ns. kansaansa, joten ime putinisti (eino mäki fakeprofiili ymv kaltaisesi) paskaasi.
Ihmettelen miksi monilla km-tahoilla on ko miehittäjä-Ryssän fakeprofiileja fb-kaverinaan? Sanoin sopii ihmetellä peter fryckman tapaisten kyseenalaista miehittäjä-Ryssän ihannointiaan stalisnmin = putinismin toimina Ukrainaa vastaan?
Seppo Lehto historioitsija
Ketä armeijamme puolustaa? Entä poliisi? Matuinvaasiota? - Moskovan keskushallinnon eli Neuvostoliiton ja Venäjän Federaation kansanmurhien ja sotarikosten korvaus- ja totuusyhdistys r.y. Ulkoasiainministeriön lausunto HEL1011-13 Yhdistysrekisterin Rek.nro. 188.193 rekisteröity 20.11.2003 Y-tunnus: 2023568-3 Aatteellinen yhdistys http://kavkazblogi.blogspot.fi/
- Miehittäjä-Ryssä helvettiin loisimasta alueiltamme, somalit Somaliaansa, turvapaikka- ja elintasoturistit lomailevat kotimaissaan, joten pysykööt siellä ilman Suomen rahoittamista.
Oheinen fb-ryhmä samoin poistettu:
Ryhmäsi on poistettu käytöstä
Boikotoikaa Hok-Elantoa maamme mädättäjää poistettiin käytöstä, koska se ei noudattanut Facebookin käyttöehtoja ja yhteisönormeja. Haluamme varmistaa, että Facebook pysyy turvallisena ja miellyttävänä ympäristönä kaikille.
----
Olet menettänyt tilapäisesti oikeuden julkaista uutta sisältöä
Tämä väliaikainen esto kestää 30 päivää: et voi julkaista Facebookin, ennen kuin se päättyy.
Olet julkaissut Facebookiin toistuvasti sisältöä, joka on kielletty. Perehdy siihen, millaiset julkaisut ovat Facebookissa kiellettyjä, lukemalla Facebookin yhteisönormit.
Näytteitä sivustolta:
---------------------
Poistimme jotain julkaisemaasi
Poistimme alla olevan julkaisun, koska se rikkoo Facebookin yhteisönormeja:
- Seppo LehtoMuistetaan todelliset kansanmurhaajat keskuudessamme Stalinin Ryssälän ja Maon Kiinan lisäksi: USA ydinpommitti Japanin siviilikohteita ja Saksan raunioiksi
- Juu mielelläni olisin siltä osin tasa-arvoinen muiden kanssa ilman lusimisia, vaan minkä sille voi kun maamme on tarja halosen kgb-rottia täynnä vastaavinen b/ryssäloisineen
Lehto Seppo
Muistakaa mistä maksatte kun näette käveleviä roskasäkkejä kaduillamme. Ranskassa roskasäkit lentelevät ikkunoista, sitäkö haluamme Suomeenkin?. Huomio muistakaa kaivaa kuvettanne: Kun yhtiöitetään kunnalliset sähkölaitokset, vesiverkostot, niin voi sitä autuutta kun kaikki maksaa vielä enempi. Muistakaa kiittää kepuleita, kokkareita, demareita, jotka alistavat köyhdyttävät kansakuntamme ulkomaalaisten sijoitusyhtiöiden temmellyskentäksi ;) Huomio: Ette euroakaan saa heiltä takaisin ;) Kaikki sujuu Caruna siirtoyhtiön tapaan. Maksakaa saatanan tyhmät lehmät
---
Ajan Suunta nettijulkaisu
Seppo Lehto
--
Posted by
Kulttuurihistorioitsija, sotahistorioitsija, yhteiskuntakriitikko ja Ajan Suunta päätoimittaja Seppo Lehto eduskuntavaaliehdokas 2023 Tampereella
at
9.03
Ei kommentteja:
Location:
25500 Viipuri, Suomi
Europarlamenttiehdokas 2024 Tamperelainen suursuomalainen Lehto Seppo Huk, moniosaaja ilman taikamattoa omalla valitsijayhdistyslistallaan hakee yhteislistalaisia oheiseen tapaan jollei eräs puolueprojekti laita ehdokkaaksi
https://seppo-lehto-europarlamenttiin1.blogspot.com Eduskuntavaaleissa 2027 Tavoitteena valitsijayhdistysten yhteislistalle maksimissaan 100 eduskuntavaaliehdokasta.
Eroon ilmastohuijauksesta, kehitysapukusetuksesta ja matuinvaasioiden hyväksymisistä
Nopein tapa menestyä eurooppalaisilla olisi irtisanoutua Kioton huijauksesta eli ilmastosopimuksesta, samoin erilaisista "kehitysapu"-maiden titteleillä kulkevien vastuuttomasta avustamisesta = ylipopulaatioiden tukemisesta. On surkuhupaisaa että tuetaan ja annetaan Kiinalle ydinaseimperialistille kehitysapustatus EU:ssa. Itsensä huijaamista. Ongelmat pitää hoitaa paikanpäällä, eikä etänä. Kun annetaan rahaa tilaa ja aikaa erilaisille taikauskonnoille ja heidän aisureilleen ilmastonmuutos ja matuinvaasio huuhaana, niin oikeat asiat jäävät retuperälle tiestöstä terveydenhuollosta alkaen.
Seppo Lehto Ajan Suunta päätoimittaja
torstai 11. toukokuuta 2017
Facebook on muuttunut sananvapautta vailla olevaksi paikaksi. Facebookryhmiä poistetaan täysin mielivaltaisesti perustelemattomilla päätöksillä. Seppo Lehto vaatii uusia foorumeita sanankäyttöä varten

Erikoista: Varoitus på svenska:
Din sida "Islam- ja maahanmuuttokriitikot Suomi suomalaisille" har tagits bort då den bryter mot våra användarvillkor. En Facebook-sida ska endast användas i företags- eller marknadsföringssyften. Sidor som är hatiska, hotfulla eller obscena tillåts inte. Vi tar även bort sidor som angriper en individ eller en grupp, eller som har skapats av en icke-auktoriserad individ. Om din sida har tagits bort på grund av ovanstående orsaker kommer den inte att återställas. Upprepat missbruk av Facebooks funktioner kan leda till att ditt konto tas bort permanent.
Olen lukenut yllä olevan viestin ...
Mistä tämä kertoo muusta kuin facebookin sensuurin mielivaltaisuudesta?
http://ajan-suunta.blogspot.fi
----------------------------
----------------------------------------------------------
Erikoista: Varoitus på svenska:
Din sida "Islam- ja maahanmuuttokriitikot Suomi suomalaisille" har tagits bort då den bryter mot våra användarvillkor. En Facebook-sida ska endast användas i företags- eller marknadsföringssyften. Sidor som är hatiska, hotfulla eller obscena tillåts inte. Vi tar även bort sidor som angriper en individ eller en grupp, eller som har skapats av en icke-auktoriserad individ. Om din sida har tagits bort på grund av ovanstående orsaker kommer den inte att återställas. Upprepat missbruk av Facebooks funktioner kan leda till att ditt konto tas bort permanent.
Olen lukenut yllä olevan viestin ...
Mistä tämä kertoo muusta kuin facebookin sensuurin mielivaltaisuudesta?
http://ajan-suunta.blogspot.fi
----------------------------
----------------------------------------------------------
Posted by
Kulttuurihistorioitsija, sotahistorioitsija, yhteiskuntakriitikko ja Ajan Suunta päätoimittaja Seppo Lehto eduskuntavaaliehdokas 2023 Tampereella
at
12.22
Ei kommentteja:
Location:
Tampere, Suomi
Europarlamenttiehdokas 2024 Tamperelainen suursuomalainen Lehto Seppo Huk, moniosaaja ilman taikamattoa omalla valitsijayhdistyslistallaan hakee yhteislistalaisia oheiseen tapaan jollei eräs puolueprojekti laita ehdokkaaksi
https://seppo-lehto-europarlamenttiin1.blogspot.com Eduskuntavaaleissa 2027 Tavoitteena valitsijayhdistysten yhteislistalle maksimissaan 100 eduskuntavaaliehdokasta.
Eroon ilmastohuijauksesta, kehitysapukusetuksesta ja matuinvaasioiden hyväksymisistä
Nopein tapa menestyä eurooppalaisilla olisi irtisanoutua Kioton huijauksesta eli ilmastosopimuksesta, samoin erilaisista "kehitysapu"-maiden titteleillä kulkevien vastuuttomasta avustamisesta = ylipopulaatioiden tukemisesta. On surkuhupaisaa että tuetaan ja annetaan Kiinalle ydinaseimperialistille kehitysapustatus EU:ssa. Itsensä huijaamista. Ongelmat pitää hoitaa paikanpäällä, eikä etänä. Kun annetaan rahaa tilaa ja aikaa erilaisille taikauskonnoille ja heidän aisureilleen ilmastonmuutos ja matuinvaasio huuhaana, niin oikeat asiat jäävät retuperälle tiestöstä terveydenhuollosta alkaen.
Seppo Lehto Ajan Suunta päätoimittaja
torstai 30. maaliskuuta 2017
Kuntavaaleissa Tampereella arvon tamperelaiset valitkaa oikein mahdollisimman suuri protesti nykymokutukselle. Kuntavaaliehdokas Seppo Lehto 666 valkoinen vaihtoehto valkoisemman tulevaisuuden puolesta
Kuntavaaleissa Tampereella arvon tamperelaiset valitkaa oikein:
Äänestäen tamperelaista Seppo Lehtoa 666 = Mahdollisimman suuri protesti nykymokutukselle ja elintasopakolaisten hyysäykselle ja elättämiselle. Ne rahat ovat poissa suomalaisilta vain velkaannuttaen meitä miljardeilla vuosittain, samalla heikentäen turvallisuuttamme ymv.
Kuntavaaliehdokas Seppo Lehto 666 valkoinen vaihtoehto valkoisemman tulevaisuuden puolesta. Sanoakaamme ei mustalle tulevaisuudelle ja kansamme väestönvaihdolle / kansanmurhalle
Lisää Seppo Lehdon vaaliblogeissa: esim: http://kuntavaaliehdokas.blogspot.fi

Seppo Lehto kuntavaaliehdokas ja Ajan Suunta nettijulkaisun päätoimittaja odottaa tamperelaisilta tukea Tampereen kaupunginvaltuustoon pääsemiseksi. Kiitos etukäteen.
--------------------------------------------------------------
------------------------------------------------------------------------------
Posted by
Kulttuurihistorioitsija, sotahistorioitsija, yhteiskuntakriitikko ja Ajan Suunta päätoimittaja Seppo Lehto eduskuntavaaliehdokas 2023 Tampereella
at
11.09
Ei kommentteja:
Location:
Tampere, Suomi
Europarlamenttiehdokas 2024 Tamperelainen suursuomalainen Lehto Seppo Huk, moniosaaja ilman taikamattoa omalla valitsijayhdistyslistallaan hakee yhteislistalaisia oheiseen tapaan jollei eräs puolueprojekti laita ehdokkaaksi
https://seppo-lehto-europarlamenttiin1.blogspot.com Eduskuntavaaleissa 2027 Tavoitteena valitsijayhdistysten yhteislistalle maksimissaan 100 eduskuntavaaliehdokasta.
Eroon ilmastohuijauksesta, kehitysapukusetuksesta ja matuinvaasioiden hyväksymisistä
Nopein tapa menestyä eurooppalaisilla olisi irtisanoutua Kioton huijauksesta eli ilmastosopimuksesta, samoin erilaisista "kehitysapu"-maiden titteleillä kulkevien vastuuttomasta avustamisesta = ylipopulaatioiden tukemisesta. On surkuhupaisaa että tuetaan ja annetaan Kiinalle ydinaseimperialistille kehitysapustatus EU:ssa. Itsensä huijaamista. Ongelmat pitää hoitaa paikanpäällä, eikä etänä. Kun annetaan rahaa tilaa ja aikaa erilaisille taikauskonnoille ja heidän aisureilleen ilmastonmuutos ja matuinvaasio huuhaana, niin oikeat asiat jäävät retuperälle tiestöstä terveydenhuollosta alkaen.
Seppo Lehto Ajan Suunta päätoimittaja
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)