torstai 12. kesäkuuta 2014

Herää Pahvi / Suomi - Kansakunnan terveys kyseessä. Miehittäjä ulostaa alueillamme Kalastajasaarennosta, Salla-Kuusamoon, Laatokaan ja Suomelahden saarillemme

Herää Pahvi / Suomi - Kansakunnan terveys kyseessä. Miehittäjä ulostaa alueillamme Kalastajasaarennosta, Salla-Kuusamoon, Laatokaan ja Suomelahden saarillemme 

Suomen etu ei ole rahoittaa, eikä muonittaa miehitettyjen alueidemme miehittäjän väestöä miltään osin


Kansakunnallinen terveytemme vaatii miehittäjän ja joukkojensa ulostamista alueiltamme: Mikäli katsomme omaa napaa se voisi olla Sortavala ilman miehittäjän joukkoja ja asutusta. Omat rajat on määritelty 14.10.1920 Tarton rauhassa. 

Sortavalan asutus oli suomalaista koko historiallisen ajan vaikka niin paikoille kuin ihmisillekin pyrittiin antamaan vanjapohjaisia nimiä kuten Ruotsinvallan aikana ruotsinkielisiä nimiä. Miehitysalueilla käyntiä ei voine kutsua ulkomailla käymiseksi. Joten vääristä asioista ei pidä olla ylpeä. - Itse kävin miehitetyillä alueilla 5 kertaa 1992-1993. Sen jälkeen julisti edesmennyt miehittäjäparasiitti juri derjabin minut persona non grataksi, eikä edes rahalla pääse vierailemaan miehittäjävaltion saati sen miehittämillä alueilla. Kertoo siitä että Ryssä ei kykene kohtaamaan totuutta, yhtä vähän kuin lakeijansa tässä ajassa. http://tartonrauha.blogspot.com/

Päivitys iltapäivästä 12.6.2014 asiaankuuluvana jatkumona:

Miehitetyille alueillemme mm. Sortavalaan Viipuriin jne kuskattava ruoka-apu ymv hölmöily: Miehittäjä-Ryssä ei siitä kiitä, vaan nauraa. Ko. autetuista orvoista tulee uuden puna-armeijan sotilaita. Tässä maassa on omia autettavia yllin kyllin ja muistettavana mieluummin kuin selkäänpuukottajan orpojen hyysäämistä, joista kasvaa vaan uusi alueitamme miehittävä sukupolvi 

http://tartonrauha.blogspot.com

Seppo Lehto Ajan Suunta Tsuhnalassa 

------------------------------------------------------------
Ajan Suunta Tsuhnalassa
http://ajan-suunta.blogspot.fi/
 --------------------------------------------------------